Artikkelit

Tullaan tutuiksi: KAVI on audiovisuaalisen kulttuurin tuki ja turva

26.04.2024

Tullaan tutuiksi: KAVI on audiovisuaalisen kulttuurin tuki ja turva

KAVI eli Kansallinen audiovisuaalinen instituutti on maamme mittakaavassa todellinen kuvan ja äänen kymmenottelija. Instituutin eri tulosalueista muodostuu muistiorganisaation, audiovisuaalisen kulttuurin edistämisen sekä mediakasvatuksen ja kuvaohjelmien tarjoamisen valvonnan tehtävät yhdistävä uniikki kokonaisuus. 

Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (Suomen elokuva-arkisto vuosina 1957–2007) ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskuksen (Valtion elokuvatarkastamo vuosina 1946–2011) yhdistymisen myötä syntynyt KAVI (2014-) on lakisääteisten tehtäviensä kautta tiiviisti kiinni kansalaisten, tutkijoiden, opiskelijoiden ja alan ammattilaisten arjessa. 

Arkiston aarteita tänään ja huomenna

Noin puolet instituutin 76 viranhaltijasta työskentelee kokoelmatyön parissa kahdella eri tulosalueella. Sekä elokuva-arkistoinnissa ja digitoinnissa että radio- ja televisioarkistossa varmistetaan audiovisuaalisen kulttuuriperinnön säilyminen kauas tulevaisuuteen. Arkiston aarteet on saatava myös nyky-yleisön ulottuville: Finnasta tuttu verkkopalvelu Elonet.fi ja sen tammikuussa ilmestynyt älysovellus Elonet+ palvelevat juuri tätä päämäärää.

Kokoelmatyön käytännöt noudattavat vuoden 2007 kulttuuriaineistolakia, jonka mukaan jokainen julkisen esityksen saanut suomalainen elokuva on talletettava alkuperäistasoisena Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin viiden vuoden sisällä ensi-illasta. Talletusvelvoite kohdistuu myös elokuvan oheisaineistoihin, eikä se kajoa tekijänoikeuteen. 

Radio- ja televisioarkiston (RTVA) kokoelmat karttuvat pääosin 24/7/365-periaatteella toimivana kaappaustallennuksena suoraan keskeisten radio- ja televisiokanavien ohjelmavirrasta. Digitaalisen tallennuksen ohella kulttuuriaineistolaki määrittelee vielä erikseen ns. teosluonteiset ohjelmat, jotka on talletettava arkistoon alkuperäislaatuisina. RTVA:n Ritva-tietokantaan voi tutustua KAVIn katselu- ja kuuntelupisteissä kautta maan. 

KAVI palvelee yleisöä myös aktiivisella esitystoiminnalla. Audiovisuaalisen kulttuurin edistämisen tulosalue vastaa Keskustakirjasto Oodissa sijaitsevan elokuvateatteri Kino Reginan monipuolisesta ohjelmistosta ja erikoistapahtumista. Jo Suomen elokuva-arkiston varhaisvuosina alkaneet arkistosarjat pyörivät paitsi Helsingissä myös kahdeksalla muulla paikkakunnalla – Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Yhteistyö oppilaitosten kanssa huipentuu vuosittaiseen Koulujen elokuvaviikkoon, jonka aikana verkkovierailut yksikön elokuvakasvatusta edistävällä Elokuvapolku-verkkosivustolla moninkertaistuvat.

Medialukutaitoa meillä ja maailmalla

Jos lause ’kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa’ on peräisin jo yli sadan vuoden takaa, miten monin verroin kompleksisempi onkaan kuvien todellisuus tänä päivänä. KAVIn mediakasvatus tähtää siihen, että Suomessa kaikkien ihmisten mahdollisuudet kehittää medialukutaitoaan paranevat. Laaja-alaiset medialukutaidot ovat keskeisiä kansalaistaitoja, jotka edistävät merkityksellistä, hyvää elämää. Menestyksekäs yhteistyö mm. varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa on huomattu myös maamme rajojen ulkopuolella, mikä on näkynyt paitsi mediahuomiona myös kansainvälisten vierailijaryhmien kasvavana määränä. 

Mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön viranomaistehtävät määritellään vuoden 2011 kuvaohjelmalaissa. Yksikkö ylläpitää ja kehittää kuvaohjelmien eli elokuvien, televisio-ohjelmien ja pelien luokittelussa käytettäviä ikärajakriteereitä, kouluttaa kuvaohjelmaluokittelijoita ja valvoo heidän toimintaansa sekä valvoo kuvaohjelmien tarjoamista Suomessa. Työ näkyy käytännössä mm. lähielokuvateatterin tai lastenohjelmien ikärajojen valvomisena. KAVI ottaa myös vastaan kansalaisten palautetta annetuista ikärajoista ja tekee tarvittaessa kuvaohjelman uudelleenluokittelun. Ikärajatyön keskiössä on kaksi tärkeää periaatetta – sananvapaus ja lastensuojelu. 

Kohti fuusiota

Joulukuussa 2023 uusiin Kaikukatu 2 C:n toimitiloihin muuttanut KAVI yhdistyy Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) kanssa vuonna 2026. Sivistyshallinto 2030 -uudistushankkeen synnyttämä fuusio herättää puolin ja toisin kysymyksiä, joihin etsitään vastauksia vasta aloitetussa virastojen yhteisessä suunnittelutyössä.  

KAVI-knoppeja

Elonetissä oli viime vuoden lopulla 394 pitkää elokuvaa, 2 803 videoklippiä ja 68 291 valokuvaa. 

KAVI digitoi vuoden aikana 8,6 miljoonaa filmiruutua. Yhteenlaskettu pituus vastaa linnuntietä Helsingistä Naantaliin (n. 163 km). 

Vuonna 2023 Ritva-tietokantaan tallentui n. 351 000 tuntia (55 TB) kotimaisten radio- ja televisiokanavien ohjelmavirtaa. Kokonaisohjelmamäärä oli vuoden lopulla huikeat 4 305 205 tuntia (835 TB).

Kino Reginassa oli vuonna 2023 yhteensä 544 elokuvaesitystä 867 eri näytöksessä.

KAVIn mediakasvatus ylitti viime vuonna globaalin uutiskynnyksen mm. New York Timesin, MSNBC-televisiokanavan ja Al-Jazeeran uutisointien ansiosta.
Filmiteknikko, ylitarkastaja, suunnittelija, konservaattori, tutkija, luetteloija, reviisori, kuvaohjelmavirkailija, informaatikko, erityisasiantuntija… Tiedätkö, mitkä edellä mainituista ovat KAVIn ammattinimikkeitä? Oikea vastaus: kaikki. Työyhteisömme ammattinimikkeiden kirjo hakee vertaistaan.