Artikkelit
09.02.2024
Valmistelussa on tiedossa kiireinen kevät – virastojen rakentamista varten kootaan omat valmisteluryhmät
Tammikuun lopulla kokoontuneessa ohjausryhmässä käytiin lähetekeskustelu virastokohtaisesta valmistelusta. Myös kevään aikataulu etappeineen täsmentyi.
Lainsäädännön valmistelu raamittaa muuta valmistelua. Kiirettä pitää, sillä jo syyskuun loppuun mennessä tarvitaan hallituksen esitykseen vaadittavat asiat. Valmistelun toisessa vaiheessa painottuvat sisäisen organisoitumisen suunnittelu − kuten työjärjestykset − ja muut virastojen toimintaan liittyvät asiat.
Sivistyshallinto 2030 -uudistuksen valmisteluorganisaatiota tarkennetaan kevään aikana. Virastot saavat konkreettisia valmistelutehtäviä sellaisista yhteisistä kokonaisuuksista, jotka pitää sisällyttää hallituksen esitykseen. Ajatus on, että virastokohtaiset valmisteluryhmät tuovat pala kerrallaan virastoissa yhdessä valmisteluja asioita ohjausryhmään päätettäväksi sovitulla aikataululla.
Valmisteluryhmien muodostamisesta, tarkemmista tehtävistä ja tavoiteaikataulusta on tarkoitus sopia helmi−maaliskuussa ohjausryhmässä. Koska asioita ja yksityiskohtia on paljon, valmistelut virastoissa jatkuvat senkin jälkeen, kun eduskunta on saanut hallituksen esityksen käsiteltäväkseen.
Hallinnonalan yhteistoimintaryhmä käsittelee henkilöstöön vaikuttavat asiat. Sen kokoukset järjestetään ennen ohjausryhmän kokouksia, jotta YT-lain mukaiset asiat tulevat käsitellyiksi ja ne saadaan ohjausryhmän tietoon.
Kun käytännön työ siirtyy kevään aikana enemmän virastokohtaiseen valmisteluun, ministeriövetoisten alatyöryhmien työn painotus pienennee. Osa työryhmistä jatkaa kuitenkin nykyiseen malliin, esimerkiksi viestinnästä huolehditaan koko hankkeen ajan viestintäryhmän yhteistyöllä.
Yhteiset alatyöryhmät voivat kokoontua jatkossakin, jotta ajatusten vaihdolle ja keskusteluille säilyy myös yhteinen foorumi.
− Hankkeessa eri työryhmien työ nivoutuu toisiinsa monin tavoin. Jotta tärkeät yhtymäkohdat, erilaiset ratkaisuvaihtoehdot ja niiden vaikutukset tunnistetaan mahdollisimman hyvin, on äärimmäisen tärkeää, että keskusteluja käydään matkan varrella avoimesti ja rohkeasti niin virastojen sisällä kuin hankkeen kaikissa työryhmissä, kansliapäällikkö Anita Lehikoinen sanoo.