Artikkelit

ASEAN-maiden koulutusjärjestelmissä on monia reittejä opettajaksi

22.10.2024

ASEAN-maiden koulutusjärjestelmissä on monia reittejä opettajaksi

ASEAN-maissa opettajat ovat pääasiassa kandidaatin tutkinnon suorittaneita, mutta moni yliopisto tarjoaa nopeampaa reittiä työelämään ja pätevyyden voi saada myös erilaisten diplomien tai sertifikaattien avulla. Opettajaopiskelijat käyvät koulutuksen aikana usein vain yhden opetusharjoittelun, mutta Suomen mallista poiketen (jossa on 4 opetusharjoittelua opintojen eri vaiheissa), harjoittelu suoritetaan vasta opintojen lopussa. ASEAN-maissa jatkuva täydennyskoulutus korostuu ja esimerkiksi Vietnamissa vuotuinen jatkokoulutuksen tuntimäärä on opettajille määritetty. Opettajankoulutuksen laadussa on kuitenkin vielä kehitettävää, sillä vastavalmistuneiden ja jo työelämässä olleiden opettajien väliset erot pedagogisissa taidoissa ovat suuria.

Opettajat lapsen kehityksen tukena

Opettajien rooli lasten ja nuorten kehityksessä on merkittävä. He eivät ainoastaan ohjaa oppilaita elämän kannalta tarpeellisin tiedoin ja taidoin, vaan myös vaikuttavat oppilaidensa maailmankuvaan ja arvomaailmaan. Opettajat toimivat roolimalleina ja voivat inspiroida oppilaita tavoittelemaan unelmiaan ja ylittämään itsensä. Turvallisen ja kannustavan oppimisympäristön luominen, jossa oppilaat voivat kasvaa ja kehittyä, on opettajien tärkeä mutta haastava tehtävä. On tärkeää pohtia, kuinka näihin vaativiin tehtäviin koulutetaan parhaat tekijät ja miten opettajat saavat tarvittavat tiedot ja taidot täyttääkseen luokkahuoneessa heille asetetut vaatimukset ja odotukset. Tähän liittyen, esimerkiksi Thaimaassa, korkeakoulukomissio on todennut, että yksi syy oppilaiden haluttomuuteen jatkaa korkeakouluihin, on opettajien laadun lasku. ASEAN-maissa opettajankoulutus on monimutkainen prosessi; opettajaksi voi valmistua useista eri instituutioista ja koulutusohjelmista, eikä pätevyyttä aina voida taata. Opettajankoulutus vaihtelee viiden vuoden tutkinnosta muutaman viikon sertifikaattiin.

Moninaisten linjojen avulla Singapore pyrkii varmistamaan, että opettajat ovat hyvin valmistautuneita ja päteviä luokkahuoneessa työskentelyyn

Jotta Singaporessa voi opettaa opetusministeriön alaisissa kouluissa, opettajalla tulee olla jokin seuraavista tutkinnoista: Postgraduate Diploma in Education, Diploma in Education tai jokin muu opetussertifikaatti. Nanyang Technology Universityn alaisuudessa toimiva itsenäinen opettajankoulutusinstituutti National Institute of Education (NIE) on keskeinen osa maan koulutusjärjestelmää. Itseasiassa se on ainut opettajankoulutusta tarjoava instituutti. Koulutusvaihtoehtoina ala- ja yläkoulun opettajille on useita diplomi-ohjelmia, undergraduate-ohjelma sekä maisteri- ja tohtoriohjelmat. Varhaiskasvatuksen opettajille polku on hieman erilainen. Koulutusta valvoo Early Childhood Development Agency, joka tarjoaa erilaisia sertifikaatteja varhaiskasvatuksen opettajille, ja kursseja voi suorittaa myös muiden tarjoajien kautta. Lisäksi opetusministeriö tarjoaa mahdollisuuden kouluttautua työssä oppimalla. Varhaiskasvatuksen opettajaksi voi tulla yhdeksän kuukauden Sponsored Training -ohjelman kautta. Diplomi-ohjelmien lisäksi NIE tarjoaa nelivuotisen kandidaatin tutkinnon (Academic Discipline and Education), jossa opiskelijat saavat kaksi kandidaatin tutkintoa: Bachelor of Arts ja Bachelor of Science. Ohjelmaan sisältyy myös mahdollisuus viiden viikon opetusharjoitteluun ulkomailla. Suomessa opiskelijat voivat suorittaa harjoittelun Helsingin Yliopistossa, jolla on harjoittelupaikkoja singaporelaisille tällä hetkellä kaksi.

ITE vastaa Malesian opettajakoulutuksesta

ITE (The Institute of Teacher Education) tarjoaa 1,5 vuoden mittaisia diplomi- ja neljän vuoden mittaisia kandidaattiohjelmia, joihin sisältyvät edeltävän vuoden foundation eli ’’siltaopinnot’’. ITE tekee yhteistyötä Britannian, Australian, Uuden-Seelannin, Ranskan ja Saksan kanssa, tarjoten opiskelijoille kieliopintoja. ITE valitsee opettajaopiskelijat soveltuvuuskokeiden perusteella, jotka sisältävät persoonallisuustestit, itseseurannan ja kuntotestit. Lopuksi hakijat haastatellaan ennen lopullista opiskelupaikan myöntämistä. Opettajankoulutus koostuu kampuksella tapahtuvasta kokopäiväisestä opetuksesta ja joskus etäopetuksesta, sisältäen myös opetusharjoittelujaksot kouluissa. ITE kuvailee opettajankoulutustaan vuolaasti. Se on tulospohjaista, spiraalimaista, kehittyvää, johdonmukaista, käytännöllistä, kontekstuaalista ja kokonaisvaltaista. Opetusta valvoo MQF (The Malaysian Qualifications Framework), joka pyrkii takaamaan, että ITEstä valmistuu osaavia ja intohimoisia opettajia tarjoamaan maailmanluokan koulutusta. Opettajankoulutus on laajuudeltaan 133 opintopistettä (= noin 200 ECTS). Malesiassa opettajien koulutus jatkuu myös valmistumisen jälkeen, jolloin The Teacher Education Division ja Aminuddin Baki Institute vastaavat opettajien työn ohella tapahtuvasta jatkokoulutuksesta.

Opettajien pätevyysvaatimukset ja koulutus Indonesiassa

Indonesiassa opettajalla on oltava nelivuotinen kandidaatin tutkinto sekä erillinen kompetenssikoulutus (opettajan ammatilliset, pedagogiset, henkilökohtaiset ja sosiaaliset kompetenssit). Opettajalta edellytetään kompetenssitestin läpäisemistä. Lisäksi opettajat voivat hankkia Pendidikan Profesi Guru (PPG) -sertifikaatin, joka on vuoden mittainen kurssi valmistumisen jälkeen, mutta ennen työllistymistä. Neljätoista entistä opettajankoulutusinstituutiota tarjoaa PPG-kursseja, joiden avulla opettajat kehittävät ymmärrystään ammatillisesta osaamisesta. Indonesiassa on useita eri reittejä opettajaksi pääsemiseksi. Yliopistosta yleiseltä linjalta valmistuneiden on suoritettava lisäksi 40 opintopistettä pedagogisia opintoja. Indonesiassa on havaittu opettajavaje erityisesti saarivaltion itäisillä alueilla. Institute for Educational Quality Assurance (IEQA) järjestää monia lisäkoulutusohjelmia opettajille keskittyen innovatiivisiin opetusmenetelmiin, teknologian käyttöön opetuksessa ja luokkakohtaisiin arviointeihin. Vuodesta 2015 alkaen kaikki työelämässä olevat opettajat ovat suorittaneet vuosittaisen kompetenssitestin. Testien tulokset ohjaavat opettajankoulutuksen kehittämistä. Parhaiten menestyneitä opettajia palkitaan, ja he voivat toimia opettajaopiskelijoiden tuutoreina.

Opettajankoulutus Vietnamissa

Vietnamissa opettajan koulutus on kanditasoinen ja kestää neljä vuotta. Koulutus koostuu kolmesta osasta: yleisistä akateemisista opinnoista, oppimisteorioiden soveltamisesta opetusmenetelmiin sekä pedagogisesta harjoittelusta, joka kestää kymmenen viikkoa. Harjoittelu toteutetaan kahdessa osassa: viisi viikkoa opintojen kolmantena vuonna ja viisi viikkoa opintojen viimeisenä vuonna. Harjoittelun voi suorittaa joko lukiossa tai pedagogisessa yliopistossa. Vietnamissa opettajan ei tarvitse suorittaa opetusnäytettä saadakseen opetusoikeuden. Opettajaksi valmistuneet voivat työllistyä sekä kunnallisiin että yksityisiin kouluihin. Valmistuneiden opettajien on käytävä yliopiston alaisen opettajankoulutuslaitoksen järjestämää täydennyskoulutusta 120 tuntia vuodessa (ITEP). Toisin kuin Singaporessa, jossa yksi yliopisto vastaa opettajankoulutuksesta, Vietnamissa on vaikeampi löytää yksiselitteistä listaa kandiohjelmia tarjoavista yliopistoista. Kuitenkin monet yliopistot tarjoavat näitä ohjelmia, mikä heijastaa opettajankoulutuksen moninaisuutta maassa.

Thaimaassa opettajankoulutuslaitokset ovat pääosin Rajaphat-yliopistojen alaisia

Thaimaassa opettajaopintojen sisältöön kuuluvat kurssit oppilaskeskeisistä oppimismenetelmistä, koulun johtamisesta, yleisistä kasvatuksen ja koulutuksen kursseista sekä valvotusta opetusharjoittelusta. Opettajankoulutusta tarjoavat Rajaphat-yliopistojen opettajankoulutuslaitokset sekä muiden yliopistojen kasvatustieteiden osastot. Koulutuspolkuja on kaksi: viisi vuotta kestävä kandidaatin ohjelma ja vuoden mittainen opetussertifikaatti. Kandidaatin opinnot koostuvat neljästä opiskeluvuodesta ja vuoden opetusharjoittelusta, kun taas sertifikaatti on suunnattu muilta aloilta valmistuneille kandidaateille ja keskittyy vuoden kestävään opetusharjoitteluun. Lisäksi Thaimaassa opettajille järjestetään paljon täydennyskoulutusta työn ohessa. ASEAN-maiden opettajankoulutusta tutkittaessa Thaimaa erottui edukseen ammatillisten alojen opettajien koulutuksen kehittämisessä.

Filippiineillä suuret erot vastavalmistuneiden ja jo työssä olevien opettajien taidoissa

Filippiineillä opettajankoulutus on nelivuotinen kandidaatin ohjelma, jota seuraa Board Licensure Exam for Professional Teachers -koe. Opiskelijat voivat valita, opiskelevatko esi- ja peruskoulun vai yläkoulun opettajiksi. Ohjelmaan sisältyy opetusharjoittelu, joka kestää koko lukuvuoden. Kuten muissa ASEAN-maissa, pelkkä opettajankoulutuksen antama oppi ei riitä, vaan opettajat osallistuvat koko maan laajuiseen upskilling-ohjelmaan. Filippiineillä opettajien tiedoissa ja taidoissa on puutteita sekä ainekohtaisessa tiedossa että pedagogisessa osaamisessa. UNICEFin vuonna 2019 tekemän tutkimuksen mukaan vastavalmistuneiden ja kokeneiden opettajien välillä on suuria eroja. Vain 6% vastavalmistuneista opettajista oli saanut koulutusta kirjoittamaan opettamiseen, kun taas 41% työelämässä olevista opettajista oli saanut tällaista koulutusta. Suuret erot näkyivät myös eriyttämisessä ja opetusteknologian käytössä.

Onko Suomessa mahdollisuutta ottaa ASEAN-maista mallia?

On selvää, että opettajan pedagogiset opinnot ovat keskeisessä asemassa erityisesti oppimisen saavuttamisessa. Monissa ASEAN-maiden koulutusohjelmissa pedagogiikka ja oppilaskeskeisyys ovat olennainen osa korkeakouluopintojen opetussuunnitelmia. Kuitenkin voidaan pohtia niiden tehokkuutta, sillä Singaporea lukuun ottamatta Malesia, Indonesia, Vietnam, Thaimaa ja Filippiinit eivät menesty esimerkiksi PISA-testauksissa. ASEAN-maissa voisi olla tarpeen tarkastella opettajankoulutuksen opetussuunnitelmaa, jotta se vastaisi paremmin luokkahuoneissa tarvittavia tietoja ja taitoja. Monen ASEAN-maan opettajaopiskelijat harjoittelevat opettajan työtä ja työelämään siirtymistä koko lukuvuoden mittaisen opetusharjoittelun ajan. Toisaalta malli, jossa harjoitellaan vasta opintojen lopussa, ei välttämättä palvele opiskelijoita yhdistämään opintojen aikana oppimaansa käytännön työhön, jolloin voi olla vaikea kasvattaa esimerkiksi pedagogisia kompetensseja. Toisaalta on hyvä, että opiskelijat näkevät opetusharjoittelun avulla, miten eri toiminnot lukuvuoden mittaan ajoittuvat, kun taas Suomessa opetusharjoittelussa nähdään murto-osa koko lukuvuoden toiminnoista. Vuoden kestävän opetusharjoittelun kautta, opiskelijat pääsevät jo osaksi työyhteisöä ja oppilaantuntemus kerkeää vuoden aikana syventyä. Suomalaisissa tutkimuksissa on havaittu, että suomalaiset opettajat harkitsevat alan vaihtoa ensimmäisten opetusvuosien aikana. Voisimmeko ottaa oppia tästä ASEAN-maiden käytännöstä ja harkita vuoden kestävää työharjoittelua (tuettua/mentoroitua ensimmäistä työvuotta) myös Suomessa? Tiiviin dialogin avulla suomalaista, edelleen arvossaan olevaa, opettajankoulutusta voidaan tuoda kiinnostavasti esille ASEAN-maissa. Monen maan koulutusjärjestelmät tarjoavat tarttuma- ja yhteistyöpintaa suomalaisille korkeakouluille, joista osa on jo aktiivisesti liikkeellä Kaakkois-Aasian alueella.                                                      

Teksti ja kuva: TFK-harjoittelija Ella Suortti