Artikkelit
18.12.2024
Kalifornian osavaltio vetää Yhdysvalloissa puoleensa eniten kansainvälisiä opiskelijoita
Yhdysvalloissa on aina ollut suurin kansainvälisten opiskelijoiden populaatio ja pandemiavuosien jälkeen maahan on saapunut taas ennätysmäärä kansainvälisiä opiskelijoita. Lukukautena 2023/2024 Yhdysvalloissa opiskeli yli 1,1 miljoonaa kv-opiskelijaa, mikä on n. 7 % enemmän kuin edellisenä lukuvuonna. Kaikista Yhdysvaltojen osavaltioista Kalifornia vaikuttaa ulkomaalaisille houkuttelevimmalle. Kyselyjen mukaan Kaliforniaan vetävät lukuisat hyvätasoiset yliopistot, monikulttuurinen ympäristö, uramahdollisuudet ja osavaltion hyvä taloustilanne sekä sää. Kaliforniassa opiskeleekin tällä hetkellä reilu 140 000 Kansainvälistä opiskelijaa, joista n. 36% on tällä hetkellä kiinalaisia ja 20% intialaisia.
Kalifornia houkuttaa USA:n osavaltioista eniten kansainvälisiä opiskelijoita
Kalifornia on yksi maailman suurimmista talouskeskuksista ja myös huippuyliopistojen sekä teknologiateollisuuden kansainvälinen keskus. Monet paikalliset yliopistot ovat myös luoneet korkealaatuisia ja kohtuuhintaisia ohjelmia, jotka keskittyvät nimenomaan STEM-aloihin. STEM-alat ovat olleet myös kaikista suosituimpia kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa. Ei siis ihme, että osavaltio houkuttelee runsaasti ulkomaalaisia opiskelijoita. Lisäksi suuren korkeakoulumäärän vuoksi Kaliforniasta löytyy melkein mitä tahansa opintotarjontaa.
Lukuvuonna 2022-2023 yli 130 000 kansainvälistä opiskelijaa opiskeli Kaliforniassa ja lukuvuonna 2023/2024 numero oli noussut taas yli 10 000:lla. Koko Yhdysvaltoja tarkasteltaessa, lähemmäs 6 % KV-opiskelijoista tulee Kiinasta ja Intiasta, eniten viime vuosina on kuitenkin noussut ghanalaisten, bangladeshilaisten ja intialaisten opiskelijajoukko. Suurin osa näistä kansainvälisistä opiskelijoista menee isoihin osavaltioihin ja alueille, joissa on huippuyliopistoja. Suosituimmat osavaltiot ovat olleet Kalifornia, New York, Texas, Massachusetts ja Illinois. Viime vuosina KV-opiskelijamäärissä nähty nousu on ollut Kaliforniassa hieman hillitympää kuin muissa osavaltiossa ja osavaltion politiikka onkin pyrkinyt maltillisesti rajoittamaan alueelle tulevien kansainvälisten opiskelijoiden määrää ja vähentämään paikallisten muuttoa muihin maihin. V. 2022 UC, University of California, kampukset tarjosivat reilu 1700 paikkaa vähemmän kansainvälisille perustutkinto-opiskelijoille kuin edeltävänä vuonna oli saatavilla. Kansainvälisimpinä Kalifornian yliopistoista tällä hetkellä näyttäytyvät USC, University of California Los Angelesissa sekä UC kampukset ympäri Kaliforniaa. Vuonna 2022 eniten kansainvälisiä opiskelijoita oli USC:ssä, 17 469. Sitä seurasivat UC Berkeley 12 441:llä, UC San Diego 10 467:llä ja UCLA 10 446:lla opiskelijalla.
Vaikka kiinalaiset ja intialaiset jyräävät opiskelijavirroissa, on Kaliforniassa nähty myös afrikkalaisten opiskelijoiden määrissä selkeää kasvua. Trendi seuraa koko mantereella tapahtuvaa muutosta opiskelijavirroissa. Vaikka Yhdysvaltoihin ja varsinkin Kaliforniaan suuntaa yhä enemmän kansainvälisiä opiskelijoita, on Yhdysvalloista ulospäin suuntautuvat opiskelijavirrat vähentyneet. Palautumista täysin pandemiaa edeltävälle tasolle ei ole siis vielä tapahtunut. Yliopistot tarjoavatkin nyt lukuisia erilaisia uusia Study Abroad-ohjelmia ja -kohteita, joiden avulla yritetään nostaa liikkuvuuden kiinnostavuutta. Esimerkiksi UC-kampuksilla on tavoitteena tuplata kv-liikkuvuuden määrä näiden ohjelmien ja uusien sopimusten avulla.
Kansainvälisten opiskelijoiden merkitys osavaltion taloudelle
Kansainväliset opiskelijat tuottavat Kalifornian osavaltiolle myös huomattavaa taloudellista hyötyä - Institute of International Education:n (IIE) tilastojen mukaan kansainvälisten opiskelijoiden panos Kalifornian talouteen vastasi yli 7,7 miljardia dollaria sekä 72 000 työpaikkaa lukuvuonna 2020-2021. Taloudelliseen hyötyyn vaikuttavat opiskelijoiden maksamat lukukausimaksut, elinkustannukset sekä opiskelijoiden panos tutkimus- ja innovaatiotoimintaan osavaltion yliopistoissa. Eniten vaikutus näkyy kampus-keskittymissä.
Näiden lisäksi, opiskelujen jälkeen monet jäävät alueelle, menestyvät innovaattoreina ja yritysmaailmassa ja edistävät sitä kautta osavaltion taloutta. Lahjakkaiden henkilöiden pitäminen osavaltiossa onkin yksi keino vahvistaa Kalifornian asemaa globaalissa teknologiakilpailussa ja kansainvälisten opiskelijoiden läsnäolo katsotaan olennaiseksi työkaluksi pitkän aikavälin kilpailussa ja Kalifornian maineen edistämisessä maailmanlaajuisena tutkimus- ja innovaatiojohtajana.
Kalifornian kansainvälisten opiskelijoiden kohtaamat haasteet tulevaisuudessa
Yksi Kalifornian kansainvälisten opiskelijoiden suurimmista haasteista on navigointi monimutkaisessa ja jatkuvasti muuttuvassa Yhdysvaltain maahanmuuttojärjestelmässä. Viisumin hankkiminen, laillisen aseman/oleskeluluvan säilyttäminen ja erilaisten säännösten selvittäminen on aikaa vievää ja stressaavaa puuhaa luoden epävarmuutta kansainvälisten opiskelijoiden elämään. Stressiä ei vähennä tuleva Trumpin toinen kausi ja tietyillä opiskelijaryhmillä on myös pelko, että he eivät pääse tulevan talviloman jälkeen takaisin maahan.
Uusimmat tilastot ovat näyttäneet Yhdysvaltojen KV-opiskelijoiden määrän huikean kasvun reiluun 1,1 miljoonaan ulkomaalaiseen opiskelijaan. Näistä yli puolet on Kiinan tai Intian kansalaisia, jotka osallistuivat USA:ssa joko perustutkinto- tai jatko-opintoihin sekä valmistumisen jälkeisiin koulutusohjelmiin vuosina 2023/24. Asiantuntijat epäilevät, että Trumpin hallinnon aikana tällaisia viisumimääriä ei tulla enää näkemään ulkomaalaisille opiskelijoille. Myös kiinalaisten tutkijoiden, jotka ovat olennaisena osana UC kampusten tutkimustoimintaa, asema vaarantuu.
Trumpin ensimmäisen kauden aikana ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä laski 15%, mutta suuri vaikutus tähän oli myös Covid-19 pandemialla, vaikkakin laskutrendi oli olemassa jo ennen sitä. Trump myös asetti matkustuskiellon useille muslimivaltioille ja käynnisti kauppasodan Kiinan kanssa. Oletus on, että tulevalla kaudella nähdään uusia matkustuskieltoja ja viisumirajoituksia. Kiinalaisten opiskelijoiden virrat pysyvät todennäköisesti matalalla Trumpin kaudella, intialaisten talenttien kohtalo todennäköisesti riippuu viisumisäädöksistä ja niiden vaikutuksesta yritysten mahdollisuuksiin palkata intialaisia työntekijöitä. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa intialaisten opiskelijoiden kokonaismäärä on ohittanut kiinalaisten opiskelijoiden määrän, tosin Kaliforniassa kiinalaisia opiskelijoita on osavaltiossa vielä toistaiseksi enemmän kuin intialaisia. Trumpin kausi voi olennaisesti muuttaa tätä tilannetta. Toisaalta, Trumpin kampanja sisälsi lupauksia automaattisesti myönnetyistä Green Cardeista, niille jotka valmistuvat USA:n yliopistoista – tämä lupaus jää nähtäväksi.
Teksti ja kuva: Sari Tojkander, TFK-erityisasiantuntija Los Angeles. Aasialaisten opiskelijoiden määrä Kaliforniassa on suuri ja joillain kampusalueilla on arvioitu, että tulevaisuudessa monet Kalifornian kampukset täyttyvät yksinomaan aasialaistaustaisista professoreista. UC, University California, kampukset ovat olleet erityisen houkuttavia kiinalaisille opiskelijoille, jotka ovatkin onnistuneet saamaan huomattavan määrän stipendejä opiskelujen rahoittamiseksi. Kuva: Valmistumisseremoniasta USC, University of Southern Californian kampukselta Los Angelesista. Toukokuu-24.
Viitteet:
https://www.internationalstudent.com/study_usa/state_guides/california/
https://internationalservices.hsbc.com/study-abroad/5-most-popular-us-states-for-overseas-students/
https://www.latimes.com/california/story/2024-11-17/california-international-students-open-doors-report
https://www.smartedulink.com/blog-details/california--a-leading-destination-for-international-students/r/recAYmZ6bzhmAdnGF
https://opendoorsdata.org/data/international-students/enrollment-trends/
https://opendoorsdata.org/infographic/u-s-students-studying-abroad-1989-90-2022-23/
International student enrollment surges at U.S. universities post pandemic; CA still enrolls highest number | EdSource
https://admissions.berkeley.edu/academics/study-abroad/#:~:text=Since%201962%2C%20UC%20Berkeley%20students,globally%20informed%20students%20and%20alumni
https://www.calpoly.edu/award/ranked-first-nation-study-abroad-survey#:~:text=In%202021%2D22%20year%2C%20the,students%20abroad%20to%2026%20nations%20
https://www.latimes.com/california/story/2024-12-09/la-me-international-students-trump