Artikkelit

16.12.2025

Kiinan visio koulutuksesta ja tutkimuksesta – business as usual?

Kiinassa pitkän aikavälin strateginen ohjaus on keskeinen osa puoluevaltion hallintokulttuuria. Tulevaisuuden kehitystä ei hahmoteta erillisinä visioina tai hankkeina, vaan hierarkkisesti jäsentyneiden, poliittisesti sitovien ja säännöllisin väliajoin päivitettävien suunnitelmien kokonaisuutena. Kuvaavaa on, että pelkästään järjestelmän kuvailu on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta sortumatta erittäin raskaaseen ja tylsään hallintojargoniin. Koulutus- ja tutkimussektorilla tätä kehikkoa edustaa erityisesti nk. Suunnitelma vahvan koulutusvaltion rakentamiseksi 2024–2035, joka kytkee koulutuksen tiiviisti kansallisiin kehitystavoitteisiin ja valtion määrittelemiin arvoihin.

Suomessa työstetään parhaillaan opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla uutta korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyötä. Suunnitelmassa korostuvat niin numeraaliset tavoitteet esimerkiksi korkeakoulutettujen määrän kuin TKI-investointien kasvattamisesta, mutta myös esimerkiksi erilaiset demokratian, tieteen vapauden ja yksilön sivistykselliset ihanteet. Myös Kiinassa pitkäjänteiseen suunnitteluun panostetaan paitsi koulutuksessa ja tieteessä myös kaikessa muussa sosiaalisessa ja taloudellisessa toiminnassa. Huomionarvoista kuitenkin on, että Kiinassa tulevaisuuden kehitystyötä ei useinkaan toteuteta erilaisina hankkeina tai ”visioina”, vaan tasaisin väliajoin päivitettävinä, säännöllisinä suunnitelmina. Kiinassa tätä suunnittelutyötä ohjaa erityisesti osin perinteisen kiinalaisen kulttuurin, osin kommunistisen puolueorganisaatiomallin synnyttämä pitkäjänteisen strategisen suunnittelun perinne. Kuvaavaa on, että Geert Hofsteden kuuluisassa kulttuuriulottuvuusmallissa (Cultural Dimensions Theory) kiinalainen kulttuuri nähdään maailman pitkäjänteisimpänä tai kaukokatseisimpana (Long-term Oriented) kulttuurina. Lisäksi kiinalaista suunnittelutyötä leimaa selvästi Kiinan kommunistisen järjestelmän synnyttämä, institutionalisoitu ja selvästi ylhäältä alaspäin johdetun suunnittelun perinne. Nykyään asiantuntijoita ja sidosryhmiä tosin sitoutetaan ja otetaan mukaan suunnitteluprosessiin selvästi enemmän kuin kommunistisen Kiinan ”punaisimpina” vuosina, joskin aivan viime vuosina valtaa on jälleen keskitetty puoluejohdon käsiin.

Parhaiten – tai ainakin parhaiten tunnettuna – tämä pitkäjänteisen suunnittelun perinne näkyy niin kutsutuissa viisivuotissuunnitelmissa. Parhaillaan työn alla oleva, järjestyksessään 15. viisivuotissuunnitelma astuu voimaan vuoden 2026 keväällä. Viisivuotissuunnitelmia voidaan pitää varsin yleisluontoisina, etenkin talouden kehityslinjoja ohjaavina dokumentteina. Yleisluonteisuudestaan huolimatta ne toimivat puoluevaltion toimijoita poliittisesti sitovina kehyksinä ja ohjaavat resurssien kohdentamista, hallinnollista toimeenpanoa sekä toimeenpanon arviointia eri hallintotasoilla. Viisivuotissuunnitelmien ohella Kiinan tulevaisuuden kehityksen suuntaviivoja ohjataan myös erilaisilla sektorikohtaisilla kehityssuunnitelmilla sekä vieläkin yksityiskohtaisemmilla, yksittäisiin sektoreihin, hallintotasoihin tai jopa yksittäisiin instituutioihin, yrityksiin jne. kohdistuvilla suunnitelmilla. Tämä pätee myös korkeakoulu- ja tutkimussektoriin, jolle kiinalaisessa poliittisessa diskurssissa annetaan alati keskeisempi rooli, sillä näiden sektorien nähdään tuottavan sekä korkeatasoista osaamista että tieteellisiä ja teknologisia läpimurtoja, joita Kiinan pitkän aikavälin kehitys edellyttää.

Keskeinen koulutussektorin ”visio” on Suunnitelma vahvan koulutusvaltion rakentamiseksi 2024—2035 (Jiàoyù Qiángguó Jiànshè Guīhuà Gāngyào [2024—2035 Nián]). Suunnitelma on koulutuspolitiikan strateginen avainasiakirja, jonka julkilausuttuna tavoitteena on rakentaa vaiheittain Kiinaan seuraavan vuosikymmenen kuluessa korkealaatuinen koulutusjärjestelmä, joka tukee maan kokonaisvaltaista modernisaatiota. Kiinan yksipuoluejärjestelmän mukaisesti suunnitelma korostaa puoluevaltion keskeistä roolia koulutuspolitiikan ohjaajana, koulutuksen strategista merkitystä sekä ”Kiinan erityispiirteiden” huomioon ottamista. Suunnitelmassa koulutus sidotaan tiiviisti kansallisiin kehitystavoitteisiin. Näitä tukeakseen tavoitteena on kasvattaa ja kouluttaa puoluevaltion määrittelemien vaatimusten mukaisia kansalaisia, jotka ovat moraalisesti, akateemisesti, fyysisesti ja sosiaalisesti tasapainoisia.

Suunnitelma kattaa koulutusjärjestelmän eri osa-alueet varhaiskasvatuksesta perusopetukseen, toisen asteen koulutukseen ja korkeakoulutukseen. Lisäksi se ulottuu elinikäiseen oppimiseen, ammatti- ja tekniseen koulutukseen, opetushenkilöstön kehittämiseen sekä innovaatio- ja tutkimusjärjestelmiin ja kansainväliseen yhteistyöhön. Suunnitelmassa painotetaan muun muassa korkealaatuisten opiskelupaikkojen saatavuuden laajentamista, tutkimusintensiivisten yliopistojen kehittämistä, perusopetuksen laadun ja tasa-arvon vahvistamista, opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä koulutuksen digitalisaatiota ja uusien teknologioiden kuten tekoälyn integroimista opetukseen ja tutkimukseen. Koulutuksen ja tutkimuksen laadun kehittäminen määrällisten tavoitteiden sijaan on suunnitelmassa keskeinen teema. On kuitenkin syytä todeta, että laadullisesta kehityksestä on Kiinan koulutusjärjestelmässä puhuttu jo pitkään, ja sen jatkuva korostaminen heijastaa osaltaan sitä, että asetettuihin tavoitteisiin ei monilta osin ole vielä päästy. Esimerkiksi alueelliset erot koulutuksen kehityksessä ovat Kiinassa edelleen huomattavia. 

Tämän yleisen koulutus- ja tutkimuspoliittisen kehyksen alla toimii joukko yksityiskohtaisempia suunnitelmia, kuten tulevan viisivuotissuunnitelmakauden korkeakoulutuksen kehittämissuunnitelma, Kiinan tekoälystrategia sekä kansallinen innovaatio-ohjatun kehityksen strategia (Guójiā Chuàngxīn Qūdòng Fāzhǎn Zhànlüè Gāngyào) ja sitä toimeenpanevat tiede- ja teknologiainnovaation toimintaohjelmat. Lisäksi jokaisella maakunnalla ja usein myös yksittäisillä oppilaitoksilla on omat, keskushallinnon linjauksiin perustuvat toimeenpanosuunnitelmansa. Näiden asiakirjojen tehtävänä on kääntää yleiset strategiset tavoitteet konkreettisiksi prioriteeteiksi, toimenpiteiksi ja vastuunjaoiksi. Yhdessä tällaiset alakohtaiset ja paikalliset suunnitelmat havainnollistavat, miten Kiinassa strateginen ohjaus ulottuu abstrakteista pitkän aikavälin tavoitteista aina yksittäisten oppilaitosten koulutustarjontaan ja toiminnan arkeen asti. Huomionarvoista erityisesti näiden yksityiskohtaisimpien, alakohtaisten suunnitelmien kohdalla on, että monien tarkkailijoiden mielestä Kiina on onnistunut varsin hyvin niissä asetettujen tavoitteiden saavuttamisessa. Esimerkiksi Kiinan nousu sähköautosektorin keskeiseksi toimijaksi ei tullut monille Kiina-tarkkailijoille yllätyksenä – tai ainakin näin monet asiaa jälkiviisaasti selittävät – sillä sektorin kehitystavoitteet ja toimenpiteet oli linjattu jo kauan etukäteen erinäisissä kehityssuunnitelmissa. Kiinan tulevaisuuden koulutus- ja tutkimuspoliittisia trendejä ennustettaessa nämä historian opetukset onkin syytä ottaa vakavasti.  

Kuten yllä kuvattu lyhyt katsaus osoittaa, Kiinan tulevaisuuden kehityslinjojen suunnittelu poikkeaa monin tavoin totutusta suomalaisesta lähestymistavasta. Siinä missä Suomessa visiotyö perustuu avoimeen valmisteluun, sidosryhmien laajaan osallistumiseen, korkeakoulujen autonomiaan ja poliittisesti ei-sitoviin linjauksiin, Kiinassa suunnittelu on institutionalisoitu ja hierarkkinen osa puoluevaltiollista hallintojärjestelmää. Tässä järjestelmässä pitkän aikavälin strategiat, viisivuotissuunnitelmat ja alakohtaiset toimeenpanosuunnitelmat muodostavat toisiinsa kytkeytyvän ja poliittisesti sitovan kokonaisuuden, joka ulottuu ylhäältä alas strategisista linjauksista yksittäisten organisaatioiden toimintaan. Ensisijaisesti nämä erot kertovatkin tosiasiassa Suomen ja Kiinan eroavista tavoitteissa. Vaikka molemmissa maissa tähdätään korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen esimerkiksi korkeakoulutettujen määrää ja TKI-rahoitusta lisäämällä, ei Kiinan yksipuoluejärjestelmässä näitä tavoitteita kytketä samalla tavoin esimerkiksi demokratiaan, tieteen vapauteen, vastuullisuuteen tai yksilön sivistyksellisiin oikeuksiin. Kiinassa politiikan tavoitteet on aina alistettu ensisijaisesti tieteellis-teknologisen osaamiseen maksimointiin ja siitä kumpuavaan talouskasvuun, ja täten loppu viimein puoluevaltion legimiteetin pönkittämiseen.  

Kuva ja teksti Olli Suominen. Erilaiset velvoittavat suunnitelmat ovat keskeinen osa Kiinan kehitysmallia. Koulutus- ja tutkimussektorilla vuodet 2024—2035 kattava suunnitelma on keskeisessä roolissa.