Artikkelit

22.10.2024

Opettajankoulutus Kiinassa - haasteita ja mahdollisuuksia

Kiinan koulutuskenttä on viime vuosikymmeninä ollut muutosten myllerryksessä maan pyrkiessä vastaamaan opettajapulaan ja kasvavaan koulutustarpeeseen sekä tasoittamaan alueellisia eroja opettajankoulutuksessa. Opettajankoulutus nivoutuu vahvasti Kiinan omiin kehitystavoitteisiin ja koulutuksen korostamiseen. Kiinan kasvava väestö, valtava koko sekä kulttuurinen moninaisuus aiheuttavat kuitenkin ainutlaatuisia haasteita opettajankoulutukselle ja sen kehittämiselle. Tässä lyhyessä artikkelissa syvennytään Kiinan opettajankoulutuksen erityispiirteisiin sekä sen kohtaamiin haasteisiin. Tämän lisäksi pohditaan, mitä Suomi ja Kiina aiheen tiimoilta voisivat oppia toisiltaan.

Opettajankoulutuksesta Kiinassa: haasteina alueelliset erot ja opettajapula

Kiinassa opettajankoulutusta tarjotaan nk. "normaaliyliopistoissa" (Normal Universities), jotka keskittyvät erityisesti opettajankoulutukseen. Näistä tunnetuimpia ovat Pekingin ja Shanghain normaaliyliopistot. Viime vuosina opettajankoulutusohjelmia on perustettu myös muihin yliopistoihin. Opettajankoulutuksen sisältö vaihtelee luonnollisesti opetusasteen mukaan, mutta opettajankoulutuksessa korostetaan erityisesti tulevien opettajien akateemista aineosaamista. Opettajankoulutukseen kuuluu myös käytännön opetusharjoittelua ja pedagogisia opintoja, mutta opettajuuden pedagogista puolta painotetaan kuitenkin vähemmän kuin Suomessa. Kiinalaiselle koulutusfilosofialle ja –käytänteille tyypilliseen tapaan käytännön harjoitteluakaan ei monissa tapauksissa sisälly opintoihin kovin paljon. Käytännön opetusharjoittelun määrän vaihtelu sekä pedagogisten opintojen vähyys voi johtaa siihen, etteivät valmistuvat opettajat välttämättä ole tarpeeksi valmistautuneita kohtaamaan luokkahuoneiden mahdollisia haasteita. 

Opettajankoulutuksen suorittaminen ”normaaliyliopistoissa” ei ole välttämättömänä vaatimuksena opettajuudelle - opettajana voi toimia myös esimerkiksi jostain luonnontieteiden aineesta kandidaatin- tai maisterintutkinnon suorittanut, joka on pääaineensa ohessa suorittanut pedagogisia opintoja. Akateemiset vaatimukset vaihtelevat opetusasteen mukaan, eikä vaikkapa varhaiskasvatuksen opettajilta vaadita yliopistotutkintoa tai opettajankoulutuksen käymistä. Opettajankoulutuksen käyminen on kuitenkin eduksi työmarkkinoilla, erityisesti kilpailtujen, kaupungissa sijaitsevien opettajanpestien osalta. 

Kiinassa valtio sääntelee opettajuutta, ja opettajilta vaaditaan tiettyjä sertifikaatteja, jotta he voivat työskennellä. Opettajaksi haluavan on muun muassa suoritettava kansallinen opettajan pätevyyskoe (National Teacher Qualification Examination, NTQE). Tämän tarkoituksena on yhtenäistää koulutuksen laatua. Pätevyyskoe sisältää sekä kirjallisia kokeita että haastatteluja, ja sen suorittaminen hyväksytysti on vaatimuksena opettajille kaikilla opetusasteilla. Pätevyyskoe suoritetaan vasta sitten, kun opettajaksi haluavalla on opetusastelle sopiva asianmukainen tutkinto, esimerkiksi perus- ja yläkoulun opettajien osalta kandidaatin tutkinto.  

Suuret alueelliset erot sekä opettajankoulutuksissa että opettajien työllistymisessä ovat haasteita Kiinassa. Kaupungeissa opettajankoulutus on laadukasta ja opiskelijoita houkuttelevaa, maaseudulla taas opettajien koulutustaso ja resurssit ovat huomattavasti heikompia. Tämän lisäksi syrjäisemmillä alueilla opettajapula on suuri, ja nuorten opettajien houkutteleminen syrjäisempien alueiden kouluihin voi olla haasteellista. Kiinan hallitus on pyrkinyt vastaamaan näihin haasteisiin erilaisilla toimenpiteillä, kuten opettajien palkankorotuksilla ja kannustimilla niille, jotka ovat valmiita työskentelemään maaseudulla. Toimet ovat kuitenkin usein riittämättömiä, eivätkä auta kuromaan eroja suurten kaupunkien ja maaseudun koulujen väliltä umpeen. 
Ammatillisen koulutuksen kehittämiseen on panostettu Kiinassa viime vuosina kansan teknisten ja ammatillisten taitojen kehittämiseksi, ja ammattikoulureformi on nimetty kansalliseksi tavoitteeksi. Ammatillisen koulutuksen kehittäminen ei kuitenkaan ole sujunut ongelmitta, ja osin haasteet sen ympärillä linkittyvät myöskin opettajankoulutukseen ja opettajapulaan Kiinassa. Ammattikouluissa ei ole tarpeeksi päteviä ja erikoistuneita opettajia. Toisaalta ammatillisen koulutuksen opettajuudelle on Kiinassa eri vaatimukset kuin Suomessa – opettajiksi voidaan rekrytoida myös henkilöitä, joilla ei ole pedagogisia opintoja tai tutkintoa ”normaaliyliopistosta”, jos heillä on työkokemusta omalta alaltaan ja vahvaa ammatillista osaamista. Näissä tapauksissa NTQE-pätevyyskoe on kuitenkin läpäistävä. Ammatillisen koulutuksen opettajapulan osalta helppoja ratkaisuja ei ole: kokonaisvaltaista asennemuutosta koko ammattikouluinstituutiota kohtaan tarvittaisiin. Ammattikoulun opettajana toimiminen ei houkuttele, sillä varsinkaan verrattuna lukiokoulutukseen, ammatillista koulutusta ei Kiinassa arvosteta, eikä työstä saatu palkka useinkaan ole elinkustannuksiin nähden riittävä. 

Oppeja opettajankoulutuksesta puolin ja toisin  

Opettajan ammattiin liittyvä arvostus ja opettajankoulutuksen painopisteet eroavat merkittävästi maiden välillä. Suomessa opettajan ammatti on arvostettu, ja yliopistopohjainen opettajankoulutus sekä korkeat akateemiset vaatimukset opettajana toimimiselle varmistavat opetuksen laadun. Suomessa korostetaan oppilaiden yksilöllisten tarpeiden huomioimista ja opetuksen suunnittelua niin, että oppiminen on oppilaslähtöistä. Tämän näkökulman saattaminen kiinalaiseen opettajankoulutukseen olisi merkityksellistä, jotta erilaisia oppijoita ja oppimistarpeita voitaisiin ottaa opetuksessa paremmin huomioon. Samoin opettajiksi valmistuvien opiskelijoiden tukeminen siirtymässä ope-opiskelijuudesta opettajuuteen lisäämällä käytännön opetusharjoittelun määrää olisi tärkeä kehityssuunta kiinalaiseen opettajankoulutukseen. Toisaalta jotain opittavaa Suomellakin olisi Kiinalta: Kiinan innovaatiota erityisesti koulutuksen digitalisaation ja etäopetuksen saralla voitaisiin hyödyntää Suomessakin laajemmin erityisesti syrjäisempien alueiden opetuksessa.  

Opettajankoulutustematiikkaan Kiinassa liittyy monenlaisia aspekteja. Kiinan ja Suomen opettajankoulutuksessa ja opetusta ympäröivässä kulttuurissa on eroja, mutta haasteiden osalta myös yhteneväisyyksiä. Opettajien työssään kohtaama kuormitus ja sen aiheuttamat ongelmat jaksamisessa sekä alueelliset erot työpaikkojen houkuttavuudessa ovat muutamia esimerkkejä läpileikkaavista haasteista. Sanottava kuitenkin on, että laadukasta suomalaista opettajankoulutusta arvostetaan Kiinassa, ja tämän vuoksi mahdollisuuksia opettajavaihtoon ja muunlaiseen yhteistyöhön esimerkiksi koulutusteknologioiden osalta on olemassa. Tarvetta niin osaajille kuin yhteistyölle opettajankoulutuksen edistämisen tiimoilta on selkeästi. Kiinalaisessa toimintaympäristössä toimimiseen liittyvät erityispiirteet on kuitenkin hyvä tiedostaa – yhteistyö voi olla kaikille tahoille hedelmällistä, muttei välttämättä aivan mutkatonta.

Teksti: TFK-harjoittelija Veera Purontakanen

Kuva Olli Suominen: Kiinalaisia koululaisia suuntaamassa luokkaretkelle menevissä kouluasuissaan.