Artikkelit

29.05.2024

Suomen ja Yhdysvaltain yhteiset huolenaiheet: työvoima, osaaminen ja liikkuvuus

Etäisyys Washingtonista Vaasaan ja Seinäjoelle saattaa äkkiä kuulostaa pitkältä, mutta TFK-verkoston toukokuinen vierailu kyseisiin kaupunkeihin todisti enemmänkin huolenaiheiden yhteisyydestä kuin erillisyydestä. Avainalojen työvoimapula, riittävän osaamisen turvaaminen ja kyky houkutella ja kouluttaa ulkomaisia opiskelijoita puhuttavat korkeakouluväkeä valtameren kummallakin puolella. Seinäjoen ja Vaasan tutkimuksen ja koulutuksen malleissa on myös etuja, joita Yhdysvalloissa ei ainakaan maanlaajuisesti ole saatu vietyä käytäntöön.

Vaasan korkeakoulujen vuosia jatkunut yhteistyö energia-alan tutkimus- ja yritystoiminnan moottorina lienee tuttua jo useimmille. Myös Seinäjoen ammattikorkeakoulun profiloituminen ruoantuotantoon ja elintarviketeknologiaan, terveyteen ja hyvinvointiin sekä kasvuyrittäjyyteen ja omistajanvaihdoksiin loi vahvaa kuvaa eteläpohjalaisesta ”täsmä-amk:sta”. Kummallekin kaupungille oli ominaista koulutusasteiden ja -alojen välinen kiinteä yhteistyö sekä vahva kiinnittyminen alueen vahvuuksiin.

Hypätään Yhdysvaltoihin. Läntisen suurvallan tiede- ja teknologiapolitiikkaa on viime vuosina reivattu uuteen uskoon. Presidentti Bidenin hallinnon suurimpien saavutusten joukkoon lasketut energia- ja ilmastopolitiikkaa ja puolijohdevalmistusta sekä kriittisiä tutkimusaloja rahoittavat lakikokonaisuudet ovat käytäntöön vietynä suurelta osin juuri osavaltioissa ja alueilla tapahtuvaa (”place-based”) toimintaa. 
Sen sijaan, että liittovaltio pyrkisi ”ylhäältä alas” edistämään tutkimuksen tai teollisuuden kärkialoja, investoi se tutkimus- ja kehitysrahaansa laajahkoon joukkoon paikkoja tai alueita – myös itä ja länsirannikoiden perinteisten teknologiakeskittymien ulkopuolella – joiden vahvuuksiin tukeutuminen lujittaisi niin alueiden kuin liittovaltionkin taloutta ja työllisyyttä.

Ainakin seuraavissa yhdysvaltalaisissa keskusteluissa ja asiakirjoissa esitetyissä tavoitteissa voi löytää vertailukohtia siihen, miten koulutuksen ja TKI-toiminnan haasteita on hahmotettu Suomen alueilla.
•    Työvoimakysymyksen ratkaisemisen kannalta olennaista on saada mukaan kaikki koulutusasteet. Kaikkein vaativimmillakin teknologia-aloilla, kuten kvanttiteknologioissa, tutkijakoulutusta tai siihen verrattavaa tieteellistä erityisosaamista tarvitsee ehkä kolmannes tai neljännes työvoimasta; suurempi osa on muita asiantuntijoita ja ammattilaisia, joilla tulee kuitenkin olla riittävä toimialan ymmärrys.
•    Alueisiin kohdistuva julkinen TKI-raha kohdennetaan alueellisten erityisvahvuuksien mukaisesti. Hyvä esimerkki ajattelusta on National Science Foundationin (NSF) CHIPS & Science Act -varoilla rahoittama Regional Innovation Engines (NSF Engines) -ohjelma, johon on valikoitu 10 alueellista eri alojen osaamiskeskittymää eri puolilta Yhdysvaltoja. 
•    Jos ammatilliseen koulutukseen vielä liittyy arvostusongelmia, on niistä päästävä nopeasti eroon. Toisaalta Yhdysvalloissa akateemisen koulutuksen arvostus on laskussa erityisesti miesten, nuorten ikäryhmien, alempien tuloluokkien ja republikaaniäänestäjien keskuudessa – college-tutkintojen tilalle ei kuitenkaan ole automaattisesti tulossa laadukasta ammatillista koulutusta.
•    Opiskelijavirta ulkomailta nähdään keskeisenä menestyksen edellytyksenä. Sekä Vaasassa että Seinäjoella kerrottiin korkeakoulujen linjauksista, joiden avulla ulkomaisten opiskelijoiden määrä on saatu viime vuosina merkittävään kasvuun. Yhdysvaltoihin tulijoita on ollut aina paljon ja yleisin lähtömaa on pitkään ollut Kiina. Tällä hetkellä Yhdysvallat pyrkii viisumipolitiikallaan lisäämään esimerkiksi intialaisten opiskelijoiden osuutta.

Yhdysvaltain ”uudelle teollisuuspolitiikalle” on ominaista vahva pyrkimys kotiuttaa korkean teknologian tuotantoketjuja ja suosia amerikkalaisia yrityksiä. Ulkomaalaisille yrityksille tämä on haaste, mutta tutkimuksessa ja muussa esikaupallisessa toiminnassa – erityisesti perustutkimuksessa – yhteistyön esteitä on yleensä vähemmän.
Jos ”uusi teollisuuspolitiikka” tuo joskus mieleen Suomen 1960- ja 70-lukujen valtiovetoisen aluekehityspolitiikan, niin samantapainen mielleyhtymä mainitaan myös amerikkalaisessa keskustelussa. Liittovaltion 2020-luvun investointeja verrataan esimerkiksi 1960- ja 70-lukujen Apollo-ohjelmaan, jota käytettiin presidentti Lyndon B. Johnsonista alkaen välineenä etelän osavaltioiden talouden ja osaamistason nostamiseen.

Jos Suomeen syntyi 1960- ja 70-lukujen perintönä maanlaajuinen ja kohtuullisen yhdenmukaisesti toimiva korkeakouluverkko, joka vuosituhannen lopulla täydentyi ammattikorkeakouluilla, niin Yhdysvalloissa kehityksen polku oli toinen. Ainakaan useimmissa sen osavaltioista ei ole yhdenmukaista, arvostettua ja laatutasoltaan varmistettua ammatillisen koulutuksen järjestelmää. Kysyntä sellaisille olisi kuitenkin suuri.

Suomalainen osaaminen herättää Yhdysvalloissa kiinnostusta monilla tutkimuksen erityisaloilla, mutta myös koulutuksen järjestelmäasiantuntemuksessa. Ammatillisen koulutuksen polku opistotasolta korkea-asteelle yhdistettynä alue- tai toimialakohtaisiin erityistarpeisiin on vakioaihe lähes seminaarissa kuin seminaarissa.  Kysyntää on myös hyvin konseptoiduille ”kansallisille vientituotteille”: esimerkiksi Sveitsi tekee yhteistyötä kolmen eri Yhdysvaltain ministeriön kanssa perustuen Sveitsin oppisopimustyyppiseen ammatillisen koulutuksen malliin (”Swiss apprenticeship model”).

Petri Koikkalainen
TFK-erityisasiantuntija, Washington DC

Kuva: Kuva Birgitta Vuorinen: KV-kevätpäivien paneeli "A Field in Turmoil? Exploring the Future of
Internationalization". Jérôme Rickmann/ Kirsi Kettula (Co-chairs) Petri Koikkalainen/TFK WAS, Suvi Pulkkinen/Keskuskauppakamari, Tiina Vihma-Purovaara/OKM ja Anne-Maria Aho/SeAMK.