Artikkelit

23.04.2025

Suomi pelaa Yhdysvalloissa vahvuuksillaan, niin muutkin maat

Yhdysvaltoja on pitkään pidetty tieteen johtavana suurvaltana ja ehkä kaikkein halutuimpana kansainvälisenä kumppanina tutkimusyhteistyössä ja akateemisessa liikkuvuudessa. Laajaa kansainvälistä tutkimusyhteistyötä ja henkilöliikkuvuutta on Yhdysvalloissa tähän asti pystytty perustelemaan maan oman turvallisuuden, talouden ja vaikutusvallan vahvistumisella. Yhteistyön ehdot ovat olleet yleensä riittävän houkuttelevia myös kumppanimaille ja niiden tutkijoille ja opiskelijoille. Monet Yhdysvaltain keskeisistä poliittista liittolaisuuksista ja yhteistyösuhteista juontuvat jo toisen maailmansodan jälkeisiin vuosiin. Suomen osalta tämä tarkoitti ASLA-Fulbright-ohjelman käynnistämistä vuonna 1949, vaikka poliittisista syistä Suomi joutui kieltäytymään Marshall-jälleenrakennusavusta. Erityisesti Yhdysvaltain vanhojen keskeisten liittolaismaiden luomat verkostot kahdenvälisen tutkimus- ja koulutusyhteistyön edistämiseksi ovat ajan mittaan kehittyneet huomattavan laajoiksi.

Suurilla ja pienillä osin eri keinot

Iso-Britannian, Japanin tai Etelä-Korean kaltaisten suurehkojen Yhdysvaltain liittolaismaiden suurlähetystöissä työskentelee tyypillisesti ainakin 5–10 hengen tiede- ja teknologiatiimejä; lisäksi korkeakoulutusta ja muita lähialueita varten saattaa olla erillisiä asiantuntijoita.  Tiimejä työskentelee myös hajautettuina Yhdysvaltain eri alueille sekä tutkimusalakohtaisesti, jolloin käytännön yhteistyötoimijana saattaa olla esimerkiksi kansallinen avaruusvirasto, joka työskentelee suurlähetystön rinnalla mutta siitä erillisenä yksikkönä. Tämä tilanne pätee suurelta osin myös EU:n suurimpiin tiedemaihin kuten Ranskaan, Saksaan ja Italiaan, joista jokaisella on Yhdysvalloissa diplomaattiedustustojensa rinnalla useita tutkimusyhteistyötä edistäviä valtiollisia tai valtiorahoitteisia organisaatioita. Alueellisia TKI-yhteistyötä edistäviä tiimejä työskentelee usein esimerkiksi Bostonissa, New Yorkissa, Chicagossa, Piilaaksossa, Los Angelesissa ja Houstonissa tai Austinissa.  Suurten tiedemaiden Yhdysvalloissa toimivat tiedediasporaverkostot ovat yleensä hyvin vakiintuneita ja organisatorisesti vahvoja. 

Hieman pienikokoisemmat tiedemaat, esimerkiksi Pohjoismaat Islantia lukuun ottamatta, ovat keskenään usein vertailukelpoisia. Suurlähetystöissä ja mahdollisesti tärkeimmissä pääkonsulaateissa tutkimusyhteistyöstä vastaavat yleensä 1–3 hengen tiimit, jotka keskittyvät erityisesti perustutkimukseen, korkeakoulukenttään ja tiedepolitiikkaan. Tutkimusyhteistyöstä vastaavia diplomaatteja kutsutaan yleensä tiedeneuvoksiksi (”science counselor”), mikä on myös Suomen TFK-erityisasiantuntijoista Washington DC:ssä ja Los Angelesissa käytetty englanninkielinen nimitys. Tieteen kaupallisten sovellusten parissa voi heidän lisäkseen työskennellä innovaatiorahoittajien kuten Suomen Business Finlandin tai Ruotsin Vinnovan työntekijöitä. Pienemmistä eurooppalaisista maista Sveitsin Swissnex-verkosto mainitaan melko usein esimerkillisenä toimintamallina TKI-yhteistyön edistämisessä. Pienempien maiden tiedediasporaverkostot saattavat olla vielä uusia, vakiintumattomia tai hajanaisia, mistä ainakin Kroatia muodostaa merkittävän poikkeuksen. 

Kaikkein pienimmillä mailla ei ole välttämättä yhtään valtioiden väliseen tutkimus- ja korkeakouluyhteistyöhön päätoimisesti keskittyvää työntekijää, vaan tehtäväalue muodostaa osan esimerkiksi suurlähetystön kaupallisen neuvoksen salkkua.

Budjettipäätökset näyttävät tulevien vuosien suunnan

Yhdysvalloilla on perinteisesti ollut vakiintuneet tapansa asioida kumppanimaiden kanssa. Lähetystöjen tiedeneuvokset oppivat nopeasti jargonin, johon kuuluvat esimerkiksi kahdenvälisten tiede- ja teknologiasopimusten alaisuudessa kolmen vuoden välein järjestettävät Joint Committee Meetingit (JCM), yhteisrahoitetut lead agency -tutkimusohjelmat, joista Suomessa vastaavat Suomen Akatemia ja Business Finland, ja erilaiset yhteistyöasiakirjat ja aiesopimukset.  Suomalaisen tutkimuksen vahvuusalueet ja laadukkaat tutkimusinfrastruktuurit ovat sopineet erittäin hyvin molemmin puolin hyödyllisiksi koettujen yhteistyöhankkeiden edistämiseen. Suomi kuuluukin siihen maajoukkoon, jonka osalta sopimusten ja yhteisymmärrysasiakirjojen mahdollistaman yhteistyön voi vilpittömästi sanoa olevan aktiivista, monimuotoista ja konkreettisia tuloksia tuottavaa.

Miten kansainvälinen yhteistyö jatkuu Yhdysvaltain uuden hallinnon alaisuudessa? Tätä kirjoitettaessa sitä ei vielä tiedetä. Tähänastisten linjausten ja toimenpiteiden perusteella ei voi tehdä sitä johtopäätöstä, että Yhdysvallat olisi vetäytymässä kansainvälisen tiede- ja teknologiayhteistyön kentiltä. Eri valtiot keskustelevat yhdysvaltalaisten tutkimusvirastojen kanssa myös uusista yhteistyöhankkeista. Yksi keskeinen tieto kuitenkin puuttuu: liittovaltion rahankäyttö varainhoitovuonna 1. lokakuuta 2025 alkavana varainhoitovuonna 2026. Presidentti Trumpin pyyntöä liittovaltion budjetiksi odotetaan toukokuun puolivälissä, jonka jälkeen asia siirtyy kongressin käsittelyyn. Budjettipäätökset vaikuttavat sekä NSF:n, NIH:n ja NASA:n kaltaisiin tutkimusvirastoihin, että kansainvälistä yhteistyötä koordinoiviin yksiköihin eri hallinnonaloilla, esimerkiksi Yhdysvaltain ulkoministeriössä. 

Tapahtuneet ja tulevat mahdolliset rahoitusleikkaukset voivat lisätä yhdysvaltalaisen tutkimushenkilöstön kansainvälistä liikkumishalua. Tämä on huomattu kautta maailman ja kaikissa EU-jäsenmaissa. Ainakin Suomelta, Ruotsilta, Ranskalta, Hollannilta ja Euroopan Unionilta on julkistettu tai lähiaikoina julkistettu toimenpiteitä akateemisten osaajien houkuttelun vahvistamiseksi Euroopan Unionin ulkopuolelta. Lisäksi monilla eurooppalaisilla yliopistoilla on omia kampanjoitaan.

Suomen vahvuudet yhteistoiminnassa

Suomen resurssit kansainväliseen tutkimus- ja koulutusyhteistyöhön ovat olennaisesti pienemmät kuin monilla suuremmilla tiedemailla. Voimavarojen kapeutta voidaan jossain määrin paikata organisoitumisella. Korkeakoulu- ja tutkimuslaitoskenttään tukeutuva Finnish-American Resarch and Innovation Accelerator FARIA on vuodesta 2021 mahdollistanut laajan tiedonvaihdon, yhteistyömuotojen suunnittelun sekä tutkijoiden ja tutkimushallinnon palvelemisen esimerkiksi uusia kahdenvälisiä tai monenkeskisiä rahoitusmuotoja lanseeratessa, missä FARIA:n strateginen kumppanuus yhdysvaltalaisen tutkimushallinto-organisaatio NCURA:n kanssa on merkittävä vahvuus. Fulbright Suomi -säätiö on paitsi keskeinen yhteistyökumppani, myös väylä keskeisen suomalaisamerikkalaisen akateemisen ja ammatillisen verkoston tavoittamiseen.

Vuonna 2019 aloitettu osavaltiokumppanuusohjelma Mainen, Michiganin, Minnesotan, Coloradon, Washingtonin osavaltion ja Texasin kanssa laajentaa kohdennetun TKI-yhteistyön mahdollisuuksia Washington DC:n, Los Angelesin ja New Yorkin diplomaattisten edustustojen ulkopuolelle. Useat Yhdysvaltain yliopistokentässä tai sen lähellä siviiliammattejaan harjoittavat Suomen kunniakonsulit ovat korvaamaton tuki. Vuosien 2025–26 käytännön organisatorisena tavoitteena on suomalaisamerikkalaisen tiedediasporaverkoston vahvistaminen edustustojen, Fulbright Suomi -säätiön sekä muiden keskeisten sidosryhmien kuten alumniverkostojen ja FARIA:n ja NCURA:n yhteistoimintana.

Teksti ja kuva: Petri Koikkalainen, TFK-erityisasiantuntija, Washington DC. Euroopan Unioni ja toiset EU-jäsenmaat ovat keskeinen tiedediplomatian vertaisryhmä Washington DC:ssä