Artikkelit

Tiiviit korkeakoulu-yritys suhteet Kalifornian menestyksen takana

30.08.2024

Tiiviit korkeakoulu-yritys suhteet Kalifornian menestyksen takana

Kalifornian sadat korkeakoulut ovat tehneet jo pitkään ja määrätietoisesti tiivistä yhteistyötä yritysmaailman kanssa. Osavaltion korkeakoulu-kampukset ja niiden ympärille rakentuneet innovaatio/yrityshubit palveluineen ovat sopivasti hajautettu ympäri alueen ja täydentävät hyvin erilaisten väestökeskusten tarpeita. Näille ekosysteemeille on ominaista huippututkimus ja niiden houkuttelema kilpailtu kansallinen tutkimusrahoitus, hyvin aktiivinen innovaatio-ja startup-toiminta, riskipääoman saatavuus ja aktiivinen yhteistyö eri toimijoiden välillä. Akateemisen maailman ja työelämän symbioosi onkin ollut olennaisessa roolissa osavaltion pitkänajan talouskasvun kannalta ja se houkuttaa myös ulkomaisia osaajia. Myös investointeja tukeva veropolitiikka, Kalifornian yrittäjähenkinen kulttuuri sekä akateemisen uran ja yrittäjyyden sulava yhdistäminen ovat jotain mistä monet kansainväliset toimijat voisivat ottaa mallia. 

Kalifornian korkeakoulujen työelämäyhteydet ja tiivis yritysyhteistyö

Kaliforniassa on yli 700 korkeakoulua, joihin mahtuu lukuisia huippuyliopistoja. Osavaltiota hallitsee kaksi julkista yliopistoketjua, UC – University of California 10 kampuksen voimin sekä CSU – Californian State University 23 kampuksella. Lisäksi Kaliforniassa on yli 110 julkista California Community Collegea sekä lukuisia eritasoisia yksityisiä korkeakouluja. Jo pelkästään UC-kampuksilla on yli puoli miljoonaa opiskelijaa ja henkilökunnan jäsentä sekä 2 miljoonan hengen alumniyhteisö. Koko osavaltion korkeakouluverkoston vaikutus alueelle on siis mittava ja se heijastuu myös paikalliseen yritystoimintaan. Osaajien saatavuus yrityksissä on hyvä ja tiiviin yhteistyön kautta on varmistettu, että yritysten toiveet tulevat huomioonotetuiksi oppilaitosten opetussuunnitelmia laadittaessa. Yritykset taas tukevat opiskelijoita harjoitusjaksoja tarjoamalla ja työelämään siirtyminen on helppoa. Yritysten sponsoroimien tutkimusprojektien lisäksi, molempia osapuolia hyödyttäviä R&D projekteja on osavaltiossa paljon: Kalifornian alueella tutkimus- ja innovaatioyhteistyö on ollut erityisen vilkasta mm. biotekniikan, langattoman viestinnän, puhtaan energian, robotiikan, älyrakentamisen, lääketieteellisen teknologian, ilmailun ja IT-puolen saralla. Yliopisto-yritysyhteistyötä varten on kaikissa korkeakoulussa perustettu useita yhteistyötoimintaa tukevia innovaatio-ohjelmia, joiden ohjaamista varten taas on kehitetty laaja valikoima erilaisia hallinnollisia käytäntöjä ja työtehtäviä varmistamaan toiminnan tuloksellisuutta. Yliopisto-yritys partnerien löytämistä varten korkeakouluissa panostetaan myös paljon erilaisten verkostoitumistilaisuuksien järjestämiseen. 

R&D yhteistyö ja yritysten panos perustutkimukseen

Pitkäaikainen seuranta Kalifornian alueen korkeakoulu-yritysyhteistyöstä on osoittanut, että isoimmat yritykset (yli 1000 ihmisen) tekevät pienempiä enemmän yhteistyötä yliopistojen ja tutkimusinstituuttien kanssa. Lisäksi monet näistä isoista yrityksistä ovat tehneet tätä yhteistyötä, usein tutkimuksen rahallista tukemista, jo pitkään ja niillä on kokemusta perustutkimuksen tulosten hyödyntämisestä. Yritysten myöntämä rahallinen tuki alueen akateemisiin tutkimusprojekteihin on ollut huomattavaa: Esimerkiksi v. 2020, Stanfordin huippuyliopisto haali keskimäärin $107,000 USD yritysperäistä rahoitusta per henkilökunnan jäsen mikä on tasoltaan koko maailman kärkiluokkaa. Stanfordin sijainti Silicon Valleyn kupeessa on ollut myös omiaan ruokkimaan alueen kasvua teknologiakeskuksena ja kasvu on taas näkynyt Stanfordiin suuntautuvissa rahoituskuvioissa. Toinen huippuyliopisto, Etelä-Kaliforniassa sijaitseva CalTech on myöskin ollut usein USA:n ykkösyliopisto yrityksiltä saatua rahoitusta mitattaessa, jopa ohi Stanfordin. Mielenkiintoista kyllä, suuret rahalliset panostukset Kalifornian yliopistoihin yritysmaailman puolelta eivät taas korreloi niiden yhteisjulkaisujen määrään, toisin kuin Euroopassa.  USA:n tutkimustoiminnasta kumpuavista julkaisuista n. 6% on yritys-yhteistyöjulkaisuja, suurin osa IT-puolelta. Esimerkiksi CalTechissa yliopisto-yritys yhteistyöjulkaisujen määrä on lievästi laskenut vaikka rahoitus yliopistolle yritysten suunnalta on lisääntynyt. Suurimpia tutkimusta tukevia yrityksiä CalTechissa ovat olleet Google ja Microsoft, joka näkyy IT-puolen yhteistyössä ja näihin yhteistyökuvioihin liittyvät julkaisut ovat hyvin korkealle siteerattuja. Lisäksi yhtiöt kuten Apple, Facebook ja Intel sijoittavat paljon suoraan korkeakoulujen R&D työhön ja määrät ovat jatkuvasti kasvussa. Yrityssektori investoi Yhdysvalloissa yhä enemmän perustutkimukseen, erityisesti bioteknologian alalla. On arvioitu, että n. 17 % kaikesta perustutkimuksesta on yksityisen sektorin rahoittamaa. Tämä on ollut myös tärkeä tekijä teknologisen kilpajuoksun kannalta.

Työelämän tarpeet heijastuvat Kalifornian korkeakoulujen valikoimiin

Korkeakoulujen yhteydet työelämään sekä yritys – korkeakouluyhteistyö ovat merkittävässä roolissa myös korkeakoulujen opetussuunnitelman kannalta. Korkeakoulut ovat jo pitkään olleet muutospaineen alla: Kasvava kilpailu ja uudet vaihtoehtoiset tutkinnontarjoajat ovat saaneet monet korkeakoulut miettimään, kuinka pärjätä tulevaisuudessa ja olla mahdollisimman houkuttava tulevaisuuden opiskelijoiden silmissä. Opiskelijoista on tullut yhä vaativampia: Halutaan opiskella joustavammalla aikataululla, edullisemmin ja nopeammin. Lisäksi tutkinnon tarjoamat suorat valmiudet työelämään ovat nousseet yhdeksi tärkeimmistä kriteereistä. Neuvoja opiskeluohjelmien sisältöihin haetaankin siis aktiivisesti myös yritysmaailman puolelta. Yliopistot ovat myös alkaneet tarjota lyhyempiä opintokokonaisuuksia, täydennyskoulutuksia, esimerkiksi aloilla joilla on osaavasta työvoimasta huutava pula. Tällaisia ovat mm. kriittisiin teknologioihin liittyvät alat. Kaliforniassa ns. Industry Certifications, tiettyyn toimialaan liittyvät kansalliset tai osavaltiotasolla tunnustetut pätevyydet, ovat lisäksi tulleet kovin suosituiksi viime vuosina. Korkeakoulujen yhteistyö yritysmaailman kanssa näkyy myös elinikäisen oppimisen mahdollisuuksissa. Koulutustarpeita kuunnellaan yritysmaailman puolelta ja kustannuksiltaan kalliit korkeakoulut ovat alkaneet myöntää partneriyrityksilleen huomattavia alennuksia tukeakseen näiden työntekijöiden jatkokoulutusmahdollisuuksia läpi uran.

Myös korkeakoulujen tarjoamat työelämälähtöiset tohtorintutkinnot ns. professional doctorate tutkinnot ovat lisääntyneet. Kyseisiä tutkintoja tarjotaan mm. California State University:n valikoimissa. Tällä hetkellä CSU:lla on 6 professional doctorate ohjelmaa usealla eri kampuksella, liittyen mm. terveydenhuoltoalaan. Useimmat professional doctorate- tutkinnon aloittavat ovat jo työelämässä ja paine lisätutkinnolle on tullut työelämästä käsin. Suurin osa siis suorittaa tutkintoa työn ohella, työnantajan kannustuksella ja edetäkseen urallaan. CSU:n Assistant Vice Chancellor and State University Dean, Academic Programs, Brent Foster on arvioinut että kyseiset työelämälähtöiset tohtorintutkinnot tulevat vielä lisääntymään ja ohjelmatarjonta laajentumaan työelämän vaatimusten kasvaessa. Professional doctorate -ohjelmia suunnitellaan CSU:ssa yhteistyössä yritysten kanssa.  

Korkeakoulu-yritys yhteistyö ruokkii koko ekosysteemiä

Kalifornian kattavalla korkeakoulusektorilla on ollut suuri vaikutus useisiin alueen johtaviin teollisuudenaloihin ja sitä kautta koko osavaltion talouteen. Mm. bioteknologia-sektori on kasvanut alueelle juurikin alan huippututkimuksen takia ja sitä löytyy Pohjois-Kaliforniasta aina osavaltion eteläkärkeen asti. Korkeakouluilla itselläänkin on jo suuri työllistävä vaikutus ja pelkästään University of California (kymmenen kampuksen turvin) on osavaltion kolmanneksi suurin työllistäjä.
Korkeakouluissa tapahtuva huippututkimus ja siitä poikiva innovaatiotoiminta on luonut Kaliforniaan valtavan määrän yritystoimintaa. Suuri yritysten määrä taas heijastuu positiivisesti korkeakoulujen tukemiseen. UC-kampuksilla saatiin viime vuonna kaikkiin maailman muihin yliopistoihin verrattuna eniten patentteja ja startuppeja niillä syntyy tällä hetkellä keskimäärin 7 per kuukausi. Yliopisto-peräisten startuppien vaikutus Kalifornian talouteen suorien työpaikkojen ja muiden epäsuorien talousvaikutusten myötä on osavaltiolle erittäin merkittävä. Pelkästään UC:n yliopistoketjun innovaatioaktiviteeteista peräisin olevista yrityksistä on arvioitu koituvan osavaltiolle hyötyä lähemmäs 150 000 työpaikan verran ja taloudellinen hyöty osavaltiolle on kymmeniä miljardeja. Tarkkoja lukuja ei ole mahdollista saada, sillä kaikkien yritysten työllisyys- ja tulotiedot eivät ole julkisesti saatavilla. 

Kalifornian tiivis, itseään ruokkiva innovaatioekosysteemi on ollut toimintaympäristönä hyvin menestyksekäs. Ilmapiiri Kaliforniassa on myös hyvin myönteinen riskien otolle. Joustavuus yksityisen ja yliopistosektorin yhteistyölle sekä tiivis yhteistyö myös eri korkeakoulujen ja innovaatiokeskusten välillä, yhteen hiilen puhaltaminen, on luonut ainutlaatuisen symbioosin, jossa on paljon menestyksen avaimia.

Sari Tojkander, TFK-erityisasiantuntija, Los Angeles

Kuva: University of Southern California:n ja CalTech:n tutkijoiden sekä paikallisten yritysten yhteistoimin kehittämän hiilensieppauslaitteiston prototyyppi USC-kampuksella Los Angelesissa. Kampuksella kehitelty hiilensieppauslaitteisto on hyvä esimerkki alueen aktiivisesta yliopisto-yritys yhteistyöstä. Kyseisestä laitetta pyritään tulevaisuudessa soveltamaan merenkulun käyttöön ja se on saanut jo paljon huomiota ja tukea myös alan toimijoilta. Sari Tojkander. 

Lähteitä: 
https://www.calstate.edu/CSUEA/Pages/industry-partners.aspx
https://upp.berkeley.edu/
https://upp.berkeley.edu/business-partners-0 
https://procurement.ucop.edu/about-us/programs/uc-partnership-programs
https://www.bayareaeconomy.org/report/entrepreneurs-startups-innovation-at-uc/
https://cfr.stanford.edu/corporations/engagement-opportunities 
https://www.calcoast.edu/partnerships/ 
https://ucrotp.ucr.edu/industry-partnerships 
https://nazarian.csun.edu/ 
https://cshe.berkeley.edu/sites/default/files/publications/roleuniversitieseconcompetitivenesscalifornia.report_informe_california.january_2018.pdf
https://www.timeshighereducation.com/sites/default/files/the_consultancy_-_university_industry_collaboration.pdf 
https://www.universityofcalifornia.edu/news/uc-inventions-garnered-more-patents-any-other-university-world-last-year
https://startups.universityofcalifornia.edu/#map